SALAKUUNTELUN PALJASTAMINEN

Salakuuntelu

Salakuuntelun paljastaminen

Salakuuntelu

Salakuuntelu  ja salakatselu ovat lisääntyneet huomattavasti näihin tarkoituksiin tarkoitettujen laitteiden yleistyttyä. Kyseisiä laitteita pystyy tilaamaan esimerkiksi verkkokaupoista ja ne ovat myös halpoja. Halpojen Kiinalaisten salakuuntelulaitteiden laatu ei ole kovinkaan hyvää, mutta tavallisen kuluttajan tarpeisiin aivan sopivaa.

Salakuuntelu- ja katselulaitteet ovat pienikokoisia, joten niitä on helppo piilottaa minne vain. Myös ajoneuvoihin voidaan asentaa kyseisiä laitteita sekä lisäksi GPS-seurantalaitteita, joilla voidaan tarkkailla esimerkiksi tietokoneelta missä ajoneuvo liikkuu.

Yritysvakoilu

Yrityksiin kohdistuvaa vakoilua ja tietojen urkintaa tehdään myös näillä laitteilla. Nykyinen ja entinen henkilökunta voivat yrittää saada selville tärkeitä tietoja yrityksen nykyisestä ja tulevasta toiminnasta. Suojelupoliisin mukaan yritysvakoilu kohdistuu tyypillisesti korkean teknologian yrityksiin. Erityisesti vakoilijoita kiinnostavat kehittyvät tieteenalat, uudet teknologiat, biotieteet, nanoteknologia, telekommunikaatio.

Yksityishenkilöihin liittyvä salakuuntelu

Yksityishenkilöitä kohtaan tapahtuva salakuuntelu ja salakatselu voi olla esimerkiksi rikollisten ennakkotiedustelua tulevaa rikosta varten, joka voi olla esimerkiksi kiristäminen, ryöstö, varkaus tai jopa henkilön kaappaaminen. Monesti myös nykyiset sekä entiset puolisot haluavat tietää entisen puolisonsa liikkeistä ja uusista ihmissuhteista.

Salakuuntelun paljastaminen

Salakuuntelulaitteiden havaitseminen on vaikeaa ja yleensä mahdotonta ilman ammattikäyttöön tarkoitettuja paljastamisvälineitä. Ammattitason laitteet maksavat useista tuhansista kymmeniin tuhansiin euroihin.

Suomen Erikoisturvaryhmä Oy:llä on ammattitason skannauslaitteisto, jota käyttävät myös esimerkiksi, useiden eri maiden poliisien yksiköt sekä muut viranomaiset. Olemme tehneet salakuuntelu- ja kameralaitteistojen skannauksia yrityksille, kuntien ja kaupunkien toimitiloihin sekä yksityishenkilöille.

Salakuuntelua käytetään tietojen saamiseksi esimerkiksi:

  •  Yritys- ja teollisuusvakoilu (johtajien toimistotilat, neuvottelutilat, toimistohuoneet, autot)
  •  Päättäjät (johtajat, poliitikot, yritysten johto ym)
  •  Yksityishenkilöt (asunnot, autot,)

Tietokoneiden ja matkapuhelimien haittaohjelmat

Nykyaikana tietokoneiden ja matkapuhelimien ulkopuolinen seuranta on tullut erittäin helpoksi. Saastuneella tietokoneella tai puhelimella voidaan kuunnella, katsoa kameran näkymää, lukea viestit ja sähköpostit sekä seurata kartalta tarkalleen missä laite omistajineen liikkuu. Helpoin tapa tartuttaa kyseisiä ohjelmia on avata saastuneita liitetiedostoja, jotka ovat tulleet sähköpostin mukana.

Tietokoneiden ja matkapuhelimien tarkastukset haittaohjelmien paljastamiseksi

Yhteistyöyrityksemme tekee tietokoneiden ja matkapuhelimien tarkastuksia haitta- ja seurantaohjelmien paljastamiseksi. Kysy lisätietoja sekä tarjous meiltä.

Ota yhteyttä heti jos epäilet, että sinua salakuunnellaan.